Historia

Kuokkalan kartanon historia

Kauppaneuvoksen perheen herraskaiseen elämään

20. toukokuuta 1872 syntynyt Olivia Mathilda ”Wivi” Lönn oli ensimmäinen Suomessa omaa arkkitehtitoimistoa johtanut nainen. Vuonna 1904 valmistunut Kuokkalan kartano oli ensimmäinen Lönnin suunnittelema rakennus Jyväskylään. 

Tulevan klassismin ja kansallisromantiikan piirteitä yhdistelevän Kartanon rakennutti Kauppaneuvos Julius Johnson perheensä asuintaloksi. Kartano sijaitsi aivan Johnsonin omistaman höyrysahan rakennusten tuntumassa ja oli tuolloin myös seutukunnan suurimpia maanviljelystiloja monikymmenpäisine karjoineen ja lukuisine hevosineen.

Upeasti sisustettu kartano oli kauppaneuvoksen perheen koti useiden vuosikymmenien ajan. Taianomainen puutarha, suuret koirat ja oma laiva olivat osa perheen arkea.

Johnsonin perikunta myi kartanon Jyväskylän maalaiskunnalle vuonna 1946. 

Synnytyslaitoksesta tutkimuskäyttöön, bänditiloista taidekahvilaksi

Muutama vuosi maalaiskunnalle siirtymisen jälkeen, 1940-luvun lopussa Kartano alkoi toimia synnytyslaitoksena. Parhaimpina vuosina Kartanolla kajautti ensiparkaisunsa yli tuhat lasta. Synnytyslaitos lakkautettiin vuonna 1967. Tämän jälkeen Kartano siirtyi vuokralle Jyväskylän yliopiston käyttöön hydrobiologiseksi tutkimuslaitokseksi vuosikymmenen ajaksi.

Sen jälkeen kartano seisoi lähinnä tyhjillään ollen vain satunnaisesti puistotoimen käytössä ja jonkin aikaa jopa kellaribändien harjoitustiloina.

Vuonna 1998 Kauko Sorjosen säätiö osti tuolloin pahasti rapistuneen kulttuurikohteen ja aloitti mittavat kunnostus-, entisöinti- ja sisustustyöt. Ennen nykyisiä omistajia Kartano ehti palvella vielä toimistokäytössä, kahvilana ja taidemuseona.

Ainutkertainen atmosfääri

Kartanon tarinan uusin sivu on käännetty vuoden 2020 lopulla. Kartano on käynyt läpi arvoisensa uudistuksen ja se avautui täyteen loistoonsa loppukesästä 2021. 

Kun astut Kartanon maille, astut kuin omalle aikakaudellemme, jossa mennyt ja nykyinen yhdistyvät jäljittelemättömällä tavalla. Siksi haluamme toivottaa kaikki vierailijat yhtä tervetulleiksi Kartanon vieraanvaraisuudesta nauttijoiksi. 

Toiminnan sydän on ympäri vuoden toimiva ensiluokkainen ravintola, jota täydentää upea olohuone, jonne olet tervetullut nauttimaan myös yhtä hyvin kupillisen kahvia. Koko kartanomiljöö on avoinna ihastelulle: Kartanon puutarha sekä huolella valitsemamme taide-esineet tarjoavat koettavaa jokaiselle vierailulle. Ympäri vuoden järjestämme tarpeidenne mukaan niin yrityksen kokoukset ja vapaamuotoiset tilaisuudet kuin elämänne ikimuistoiset juhlat. Kesäisin Kartanon mailla näet ja koet myös monenlaisia, kaikille avoimia kulttuuritapahtumia.

Kartano henkii menneiden aikojen lumoa ja arvokkuutta. Kartano on niin ainutlaatuinen elämys ja kokemus, että haluamme sen olevan kaikkien saatavilla. Siksi Kartano on kaikille yhtä helposti lähestyttävä: sen vastaanottavaiseen ilmapiiriin sopivat yhtä lailla Rantaraitin ulkoilijan taukohetki, ikimuistoisen hääjuhlan arvokkuus kuin kulttuurin ystävän irtiotto arjesta. 

Niin Wivi Lönn Kartanoa suunnitellessaan, Kartanon mailla astellut kauppaneuvoksen perhe kuin Kartanossa syntymänsä saaneet ihmistaimet ovat jättäneet jälkensä Kartanon tunnelmaan. Kartanoa ei voi kuvailla, vaan se täytyy jokaisen itse kokea.

[Lähteet: http://www3.jkl.fi/historia/nakymat/rakennukset/kuokkalankartano.shtml sekä http://www.jukkajoutsi.com/jyvaskyla2.html]