Vaadimme Kartanolla omalta tuotteeltamme korkeaa laatua. Sama koskee myös yhteistyökumppaneitamme. Kartanon yhteistyökumppanit ovat huippuja omassa lajissaan ja varmistavat omalta osaltaan vieraidemme aktiviteettien sekä tilaisuuksien onnistumisen. Tavoitteenamme on mahdollistaa vieraillemme monipuolinen ja muistettava kokemus, on sitten kyse tiimipäivästä, tyhy-toiminnasta tai henkilökohtaisista juhlista.
Kartanolla virkistäytymiseen voi saunomisen ja erinomaisen ruoan ohella kuulua myös esimerkiksi tunnelmallisia melontaretkiä, ryhmäliikuntaa, joogaa tai leikkimielistä kisailua.
Tavinsulka: Elämyksellisiä melontaretkiä ja seikkailuja veden äärellä Jyväskylässä ja lähiseuduilla.
Evenda: Sisältöä ja ohjelmaa tiimipäiviin, työhyvinvointiin sekä yritysjuhliin.
LeWELL: Ammattitaitoa hyvinvoinnin sekä liikunnan äärellä.
Hotelli Alba: Ainutlaatuista majoitusta Jyväsjärven rannassa lähellä keskustaa.
Sinfis: Jyväskylän yliopiston sinfoniaorkisterin pienyhtyeen ohjelmistoon kuuluu tunnetuimpien klassisten teosten lisäksi myös elokuvamusiikkia. Voit tilata orkesterin myös omaan juhlaasi.
Padel Adder: Padel Adder Kartanolla pääset haastamaan kaverisi otteluun tuoreilla kentillä (3kpl) Kartano-miljöössä. Kysy myös mahdollisuuksista tyhy-ohjelmaan. Padel Adder vastaa kentän sekä mailojen vuokraamisesta.
Kartanon sauna: Kartanon sauna sijaitsee tunnelmallisen Kuokkalan kartanon pihapiirissä, Jyväsjärven tuntumassa kolme kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta.
Kerro toiveesi, niin hoidamme kaiken puolestasi.
Tilaukset ja tiedustelut: info@cartano.fi